Kiehishistoriaa

Partiolippukunta Kiehiset ry. perustettiin vuonna 1975, kun Järvenpään Eräveikot ja Tuusulan Vesat yhdistivät toimintansa. Siitä alkaen sinivihreä kiehishuivi on ollut merkkinä laadukkaasta ja innostuneesta partiotoiminnasta Järvenpäässä. Sitä ennen partioharrastus oli ollut sukupuolittain jaettuna kahdessa eri lippukunnassa, joilla tosin oli paljon yhteistä toimintaa. Partiotoimintaa Järvenpäässä oli ollut vaihtelevasti jo vuodesta 1915.

Kirkonmäellä sijaitseva Kolomme on ollut kokouspaikkanamme alusta alkaen, ja lienee omamme tulevaisuudessakin. Useat kiehissukupolvet ovat kiipeilleet kalliolla, laskeneet pulkkamäkeä ja leikkineet Kolon ympäristössä – onpa Kololla pidetty myös kursseja ja Jamboree-tapaamisiakin! Talon huono kunto johti sen purkamiseen vuonna 2010. Uutta koloa odotellessa Kiehiset toimivat väliaikaisissa tiloissa vanhan Kolon sijainnin välittömässä läheisyydessä.

 

Uusin saavutus on lähes kaiken tarvittavan sisältävä lippukunnan jäsenille tarkoitettu arkisto.Satukalliossa, rauhallisen tontin perukoilla seisoo Leilan Maja, joka saatiin 1980-luvulla perintönä Lindqvistin perheeltä. Leiliksen ylläpidosta vastaa Leila Lindqvistin säätiö, joka sai nimensä Lindqvistien nuorena kuolleen Leila-tyttären mukaan. Leilan perintö kulkee Kiehisissä kultaisena Leilan solkena, ansiomerkkinä, joka luovutetaan vuodeksi kerrallaan kiehishenkeä ansiokkaasti ylläpitäneelle lippukuntalaiselle. Vaikka Kiehisiä ei Leiliksellä enää juuri kokouksissa näy, osallistumme kuitenkin kahdesti vuodessa pihan talkoisiin. Lisäksi johtajisto kokoontuu sinne ajoittain. Pääasiallisesti Leilis on naapuriemme Järvenpään Metsänkävijöiden käytössä.

Maanantaista torstaihin kokoontuu laumoja ja vartioita harrastamaan kaikkein tärkeintä peruspartiota. Heidän lisäkseen lippukunnan kantava voimavara

 

– vaeltajat ja johtajat – kokoontuvat suunnittelemaan tapahtumia ja parantamaan partiota ja maailmaa. Toimintaa on lähes vuoden ympäri, eniten tietenkin syksyisin ja keväisin. Heinä-elokuussa kesäleireillään, ja joulun välipäivinä pidetään talvileiri. Noin 200-henkinen jäsenistö pitää huolen siitä, että aina sattuu ja tapahtuu.

Kiehisten perinteet ovat kantaneet vuosien ylitse: osa on unohtunut, osaa on parannettu ja osa on säilynyt entisellään. Monia tapahtumia pidetään sitkeästi ja odotetusti vuodesta toiseen, uusia keksitään ajoittain, jotta pysyttäisiin ajan hermolla. Tärkeimpänä perinteenä kuitenkin vaalitaan kiehishenkeä: avarakatseisuutta, yhteen hiileen puhaltamista, nuorekkuutta, selviytymistä ja uudistumista. Niiden voimalla toiminta pysyy vireessä, ja lippukuntamme pystyy tarjoamaan laadukkaan ja mielekkään harrastuksen järvenpääläisille lapsille, nuorille ja miksei aikuisillekin.

Aina valmiina!